UKK - Usein kysytyt kysymykset

Tälle sivulle on koottu yleisimmin kysyttyjä kysymyksiä. Jos et löydä vastausta kysymykseesi, ota yhteyttä!

Kuinka nopeasti käsittelette tilaukseni?

Yleensä tilaukset lähtevät matkaan samana tai seuraavana arkipäivänä. Esimerkiksi tiistaina tehty tilaus lähtee matkaan tiistaina tai keskiviikkona. Huomaa, että lauantaisin ja sunnuntaisin tilauksia ei käsitellä. Postilla kestää kuljetuksessa yleensä 1-2 arkipäivää. Nopeimmillaan tilauksesi on sinulla jo seuraavana päivänä, hitaimmillaankin alle viikossa.

Hain paketin ja huomasin, että tuote oli rikkoutunut matkalla. Kuinka toimitaan?

Ota kuvat paketista (myös itse laatikosta jos siinä näkyy jälkiä) ja rikkinäisestä tuotteesta ja lähetä ne meille info@tierranlemmikkipuoti.fi. Saat uuden tuotteen tilalle pikimmiten. Pyrimme pakkaamaan paketit huolellisesti, mutta aika ajoin tuotteita valitettavasti rikkoutuu. Korvaamme aina rikkoutuneet tuotteet sinulle uudella tuotteella.

Tilauksessani oli vääriä tuotteita. Miten saan oikeat tuotteet?

Ota kuvat tuotteista joita paketissa oli ja lähetä meille info@tierranlemmikkipuoti.fi. Laitamme sinulle puuttuneet tuotteet tulemaan pikimmiten perästä. Annamme myös asiakaspalautuskoodin, jolla saat palauttaa väärät tuotteet veloituksetta. Ethän ota vääriä tuotteita käyttöön!

Ilmoitathan aina jos mukana on ylimääräisiä tuotteita, jotta saamme varastosaldot kohdalleen. Varastolla tehdään töitä käsipelillä ihmisten voimin ja virheitä sattuu. Kun ilmoitat ylimääräisistä tai vääristä tuotteista, saamme korjattua varastosaldot emmekä vahingossa myy jollekin toiselle ei-oota.

Postin seurannan mukaan paketti ei ole lähtenyt vielä liikkeelle, vaikka sain teiltä tiedon, että paketti on lähetetty.

Joskus tilauksia on niin paljon, ettei kaikki paketit mahdu rullakoihin. Osa kuljettajista ei ota ylimääräisiä paketteja mukaan ollenkaan. Tällöin paketti lähtee seuraavana päivänä liikkeelle. Jos paketti ei ole liikkunut pariin päivään, ota yhteyttä! Joskus satunnaisesti paketit eivät Postilla rekisteröidy heidän järjestelmään ja paketti jää pyörimään ties minne. Kun otat yhteyttä nopeasti, paketin sijainti on helpoin selvittää ja se saadaan perille nopeammin.

Miksi osa tuotteista on niin usein loppunut varastosta?

Pyrimme pitämään varastossa koko ajan tiettyjä tuotteita ja ennakoimaan tuotteiden menekin. Valitettavasti aina välillä pääsee joku tuote yllättäen loppumaan suurentuneen kysynnän vuoksi (esimerkiksi joku maininnut Facebookista hyvästä tuotteesta jolloin sitä meneekin yhtäkkiä monta kertaa enemmän kuin tavallisesti). Osasta tukuista tilataan viikottain ja niistä saa nopeasti lisää, mutta toisista tilaus tehdään vain kerran kuussa tai pari kertaa vuodessa. Yhden loppuneen tuotteen vuoksi ei usein ole kannattavaa tehdä suurta tilausta, jos kaikkea muuta on vielä reilusti.

Mistä tiedän, milloin haluamaani tuotetta tulee lisää?

Verkkokaupassa on tuotteille tilattavissa saatavuusilmoitus. Tuotteen sivun alalaidassa on kenttä, mihin voit syöttää sähköpostiosoitteesi ja saat sinne tiedon heti, kun tuotetta on lisätty verkkokauppaan. Voit aina myös laittaa viestiä ja kysäistä, milloin tuotetta on tulossa!

Haluan noutaa tilaukseni varastolta, miten se on auki?

Varasto ei ole auki vieraille lainkaan, mutta voit silti noutaa tilauksen helposti täältä. Tee tilaus normaalisti verkkokaupasta ja valitse toimitustavaksi nouto varastolta. Saat sähköpostiisi tiedon, kun tilauksesi on pakattu ja noudettavissa. Tilaukset voi noutaa talon kuistilla olevasta noutolaatikosta. Isossa puuarkussa tilauksesi löytyy sukunimelläsi varustetusta pussista/laatikosta.

Jos sinulla on kiire saada tilaus pikaisesti, soita ennen tilauksen tekoa. Nopeimmillaan saamme pakettisi kasaan ja laatikkoon muutamissa minuuteissa jos vain joku on paikalla.

Tein tilauksen ja haluaisinkin lisätä siihen tuotteita. Miten se onnistuu?

Verkkokaupan toimitustavoista löytyy "Lisäys aiempaan tilaukseen". Voit käyttää sitä silloin, kun tilaustasi ei ole vielä käsitelty etkä ole saanut toimitusvahvistusta sähköpostiisi. Voit täydentää tilausta myös ottamalla meihin yhteyttä. Pystymme lisäämään tuotteita tilaukseen ja laittamaan sinulle maksulinkin.

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Verkkokaupan toimitusehdot

Voimassa 16.7.2021 alkaen.

Yleistä verkkokaupasta

Verkkokaupan tuotteita myy Tierran Lemmikkipuoti y-tunnus 3155218-2. Myymme tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille manner-Suomen alueelle. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja postikulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan pääsääntöisesti internetin välityksellä osoitteesta https://tierranlemmikkipuoti.fi ostoskorin kautta.

Kaikki tilaukset vahvistetaan sähköpostilla, jossa ilmoitetaan tilauksen hinta, toimituskulut sekä tilatut tuotteet. Tilausvahvistuksen saaminen edellyttää sähköpostiosoitteen ilmoittamista tilauksen yhteydessä.

Asiakas sitoutuu jokaisen tilauksen yhteydessä voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Tilausvahvistus

Lähetämme sähköpostitse tilausvahvistuksen, josta näet tilauksesi tiedot.

Sivuillamme olevan käyttäjätilin kautta voit tarkastaa tilauksen sisällön.

Maksutavat

Tuotteet ja niiden mahdolliset postikulut maksetaan tilauksen yhteydessä. Verkkokaupassa voidaan maksaa laskulla, osamaksulla, Pivolla, MobilePaylla, Masterpassilla, luottokortilla tai verkkopankin kautta. Maksaminen tapahtuu Checkout Finlandin tai Paytrailin sivuston kautta.

Maksupalvelutarjoajat

Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Checkout Finland Oy (y-tunnus 2196606-6). Checkout Finland Oy näkyy maksun saajana tiliotteella ja korttilaskulla. Checkout Finland Oy:llä Finanssivalvonnan myöntämä maksulaitostoimilupa. Checkout Finland Oy on osa OP Ryhmää.

Checkout Finland Oy, y-tunnus: 2196606-6
Varastokatu 3 A, 4 krs.
33100 Tampere
asiakaspalvelu@checkout.fi
0800 552 010 (0,00€/min)
09 - 4282 7110 (pvm/mpm)
Arkisin klo 09 - 16

--

Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.

Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
Puhelin: 020 718 1830
www.paytrail.com

Toimitusaika

Käsittelemme tilaukset pääasiassa 24 h sisällä, kun tilaus tehdään arkena, kuitenkin viimeistään 2-3 vuorokauden sisällä. Posti noutaa paketteja joka arkipäivä ja toimittaa tilaukset yleensä seuraavaksi arkipäiväksi perille. Pidemmistä toimitusajoista tiedoitetaan erikseen. Viikonloppuisin tilauksia ei käsitellä, eikä Posti nouda paketteja.

Toimitustavat

Yli 49 € arvoisille tilauksille toimituskulut 0 €.

Yli 99 € arvoisille tilauksille ilmainen toimitus kotiovelle.

Nouto varastolta tai muutoin sovitusta paikasta 0 €

Jos haluat noutaa paketin varastolta Kiimingistä, valitse toimitustavaksi Nouto varastolta. Varastolta löytyy terassilta iso puuarkku, johon noutotilaukset laitetaan ja mistä ne voi noutaa oman aikataulun mukaisesti. Saat sähköpostiisi ilmoituksen, kun paketti on noudettavissa. Yleensä paketti on noudettavissa seuraavana arkipäivänä. Kiireisissä tapauksissa ota yhteyttä. Mikäli haluat noutaa paketin muualta, esimerkiksi sovitusti Oulusta, sovi noudosta jo ennen tilausta.

Toimitus Postin Pikkupakettina 3,9 € / paketti

Paketti toimitetaan suoraan postilaatikkoosi. Pakettiin mahtuu enintään 2 kg painosta ja korkeintaan 3 cm paksuja tuotteita.

Toimitus Postin toimipisteeseen tai pakettiautomaattiin 4,9 € / paketti

Valitse haluamasi pakettiautomaatti tai toimipiste, johon paketti lähetetään. Huomaathan, että joskus pakettiautomaatti voi olla täynnä tai pakettisi niin suuri ettei se mahdukaan automaattiin, jolloin posti vie sen lähimpään postin toimipisteeseen. 

Toimitus kotiin 9,9 € / paketti Posti

Pakettin toimitetaan Postin kautta kotiovelle. Kuljetusyhtiöstä soitetaan sinulle normaalisti 1-2 arkipäivän sisällä tilauksestasi. Toimituksen ajankohta voi vaihdella alueittain.

Kirje 2 € / kirje

Tavallisena kirjeenä voidaan toimittaa kortteja, varoituskylttejä tai muita pieniä kirjekuoreen mahtuvia tuotteita max 100 gramman painosta. Kirjeissä ei seurantakoodia.

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut.

Yli 35 kg tilaukset postitetaan useana erillisenä pakettina.

Emme tee jälkitoimituksia. Kaikki tilauksen tuotteet postitetaan aina yhdessä. Huomioi tämä esimerkiksi tilatessasi ruokaa, jota ei ole heti varastossa.

Verkkokaupassa on minimitilausraja 10 €.

Vaihto- ja palautusoikeus

Asiakkaalla on Suomen kuluttajansuojalain mukainen 14 päivän vaihto- ja palautusoikeus. Palautusoikeus koskee vain alkuperäispakkauksessa olevia käyttämättömiä ja myyntikelpoisia tuotteita. Myös pakkauksen tulee olla myyntikelpoisessa kunnossa. Mikäli tuote ei ole viallinen tai väärä, tulee asiakkaan itse maksaa postikulut. Vain viallisen tuotteen voi laittaa ilmaiseksi asiakaspalautustunnuksella, jonka saa sähköpostilla.

Vaihdossa palautat omakustanteisesti (ei asiakaspalautuksena) tilaamasi tuotteen ja tilaat normaalisti korvaavan tuotteen. 

Mikäli asiakas palauttaa asiakaspalautuksena tuotteet, joiden palautuksesta hänen tulisi itse vastata, pidätetään palautettavasta summasta kulloisenkin postikulun summa.

Liitä palautuksen mukaan seuraavat tiedot:

  • asiakasnumerosi, nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi
  • sekä kopio Tierran Lemmikkipuodin tilausvahvistuksesta tai palautuslomake, johon löydät linkin sähköpostiin saamastasi tilausvahvituksesta.

Palautusosoite:

Tierran Lemmikkipuoti
Koitelinkoskentie 1157
90900 Kiiminki

Emme vastaanota palautuksia yli 14 vrk kuluttua toimituksesta. Kun palautus on hyväksytty, rahat palautetaan sinulle samaa reittiä mistä maksu saapui palautuksen vastaanoton ja käsittelyn jälkeen.

Emme lunasta postiennakolla lähetettyjä paketteja.

Mikäli tilauksen kokonaisarvo palautuksen jälkeen on alle rahtivapausrajan, vähennetään postikulujen osuus palautettavasta summasta.

Ongelmatilanteet kuljetuksessa sekä viallisten tuotteiden osalta

Mikäli tuote on kadonnut kuljetuksen aikana, vioittunut tai asiakkaalle on toimitettu väärä tuote, tulee asiakkaan ilmoittaa virheestä välittömästi osoitteeseen info@tierranlemmmikkipuoti.fi.

Ilmoitus virheellisestä toimituksesta tai viallisesta tuotteesta on tehtävä 14 päivän sisällä tuotteen vastaanottamisesta. Jos paketti on vioittunut postissa, on tuotteesta tehtävä välittömästi reklamaatio postiin.

Viallisen tuotteen palautus on asiakkaalle maksutonta. Saat asiakaspalautustunnuksen ottaessasi yhteyttä info@tierranlemmikkipuoti.fi.

Mikäli tuotteessa ei ole vikaa vaan tuote palautuu asiakkaasta riippuvista syistä, tulee asiakkaan maksaa itse postikulut.

Tilauksen peruminen tai noutamatta jättäminen

Tilauksen noutamatta jättäminen ei ole hyväksytty peruutus, vaan tilauksen peruuttamisesta on aina ilmoitettava etukäteen sähköpostitse osoitteeseen info@tierranlemmikkipuoti.fi. Huomioithan, että paketin noutamatta jättäminen Postista ta vastaanottamisesta kieltäytyminen ei tarkoita palautusta. Mikäli asiaks jättää paketin noutamatta ilmoittamatta siitä puodille, on puoti oikeutettu perimään asiakkaalta käsittelykuluja 15 euron arvosta. Käytännössä tämä 15 e pidätetään summasta, joka asiakkaalle palautetaan.

Jos asiakas haluaa noutamattoman paketin lähetettäväksi takaisin hänelle, tulee hänen maksaa uudet postikulut ja palautuksesta koituneet kulut.

Muuta

Alennukseen oikeuttava koodi on lisättävä tilaukseen ennen sen maksamista. Tilaukseen ei voi lisätä alennuksia jälkikäteen. Esimerkiksi eri jyrsijäyhdistysten jäsenenä tarkista alennuskoodi yhdistyksesi jäsenlehdestä tai ota yhteyttä ennen tilaamista.

Pidätämme oikeuden muuttaa toimitusehtojamme. Asiakkaan on ennen tilaustaan tutustuttava kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Tierran Lemmikkipuoti käsittelee kaikki asiakastiedot täysin luottamuksellisesti.
Tierran Lemmikkipuoti sitoutuu olemaan luovuttamatta asiakastietoja kolmannelle osapuolelle.